Tietoa Nonamesta

noname on vuonna 1999 perustettu urheiluvaatteiden suunnitteluun, valmistukseen ja markkinointiin keskittyvä yritys. Noname tarjoaa seuroille kattavan valikoiman maastohiihto-, yleisurheilu- ja suunnistusvaatteita asiakkaiden toivomilla väreillä ja designeilla. Viime vuosina myös yhä useammat yritykset ovat löytäneet nonamen monipuolisen valikoiman yritysimagon nostamiseen. Lisäksi noname toteuttaa muutamien tunnettujen tuotemerkkien kansainvälistä vaatemallistoa.

Yrityksen pääpaikka on Vaasassa, jossa yrityksen hallinto ja logistiikka toimivat. Tämän lisäksi nonamen myyntikonttori sijaitsee Tampereella. Yritys työllistää Suomessa seitsemän työntekijää ja liikevaihdoltaan noname on reilut kaksi miljoonaa euroa. Yrityksen omistajina ovat mm. Peter Ivars, Petter Thoresen ja Kari Arponen. Nonamen ajatus on tarjota nuorekasta ja asiakasläheistä palvelua, mikä kumpuaa omistuspohjasta sanoihin…

We are very different people with diverse personalities. We are ONE, but definitely not the same..!

Peter Ivars

Peter Ivars

Toimitusjohtamme, joka pitää nyörit tiukasti ja ammattitaitoisesti kädessään. Ilman Peterin toimintaa ja sitoutumista noname olisi tänä päivänä jotain muuta, mitä se nyt on. Peter on kokenut maajoukkuehuippu suunnistuksessa, jonka parhaat meriitit löytyvät vuodelta 1989. Silloin Ruotsissa kaulaan ripustettiin viestissä MM-pronssi sekä henkilökohtaisesti parhaana sijana oli kuudes. Peter on toiminut niin Australian maajoukkueen mukana kuin nykyään omien lastensa kautta useissa vaasalaisissa seuroissa (mm. Vasa IS, Vaasan Sport). Peter on uskomattoman kiinnostunut etsimään yhä parempia ja laadukkaampia vaihtoehtoja asiakkaidemme tarpeisiin. Muokatusti voisi sanoa Tuntemattoman Sotilaan sanoista:

”… välillä emme millään lakkaa ihmettelemäst et kui mies tommottii jaksaa vaatteiden kans. Kui hemmetin taval sitä voi oikei rakasta rätei ja lumpui.” Niinpä… kai se on kutsumustyö osittain tämäkin.

Kari Arponen

Kari Arponen

Kari on osaomistajamme, joka osallistuu vahvasti myyntityöhön sekä on osa tuotekehitystämme. Kari on ollut koko 2000-luvun vahvasti mukana kestävyysurheilussa. Kari on asunut Norjassa suunnistusseura Halden SK:n päävalmentajana (2004–06) sekä toiminut Suunnistusliiton A-maajoukkueen kakkosvalmentajana (2005–07). Karponen (kuten häntä ystävät kutsuvat) omaa vahvan urheilutaustan niin jalkapallosta kuin kansallisen tason hiihtäjänä aina vuosituhannen vaihteeseen. Viime vuosien aikana Kari on vastannut myös nonamen sopimusurheilijoista ja tapahtumamarkkinoinnista. Ja vaikka nimi voisi antaa edellytyksiä lauluun (Idols 2009, K. Arponen), niin tämä mies tietää vaatteista huomattavasti enemmän kuin nuoteista, sävelkorvasta tai karaokesta, sillä sitäkin on joskus kokeiltu… laihoin tuloksin.

Petter Thoresen

Petter Thoresen

Norjalainen osaomistajamme, joka on käsite suunnistusmaailmassa. Petter ei ole niin yksinkertainen, vaan kolminkertainen maailmanmestari suunnistuksessa. Viime vuodet Petter on toiminut Ranskan maajoukkueen valmentajana ja aloitti vuoden 2008 lopulla uudessa virassa Norjan A-maajoukkueen päävalmentajana. Petter on itseoikeutetusti mukana nonamen tuotekehityksessä ja tuo omalta osaltaan viimeistä tietoa kestävyysurheilun huipulta (Olympiatoppen, Oslo). Petterin lukemattomat kontaktit sekä perfektionistinen luonne tuovat tarvittavaa sitkeyttä nonamen organisaatioon. Lukemattomat ovat ne inspiroivat tuokiot, kun Petter on puhaltanut positiivista henkeä noname porukkaan.